Miina-projekti
![]() |
Väkivaltaa kokeneiden naisten osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen
Liian moni väkivaltaa kokenut nainen joutuu yhä edelleen elämään ongelmansa kanssa yksin. Olemassa olevat palvelut eivät ole riittäviä tai ne eivät tavoita väkivaltaa kokenutta naista.
Väkivallasta toipumisessa ammattilaisen apu on usein välttämätöntä, mutta sen lisäksi toisten saman kokeneiden naisten tuki ja oma osallistuminen tilanteen selvittelyyn tuo naiselle lisää voimia.
Miina Sillanpää oli nainen, joka uskoi omiin mahdollisuuksiinsa. Häneltä nimen lainannut Miina-projekti luottaakin naisten keskinäiseen jakamiseen ja siihen, että yhteisö ympärillä voi tehdä paljon väkivallasta selviytymisen helpottamiseksi.
Läheisverkostosta voimaa
Projektin tavoite on ehkäistä väkivaltaa kokeneen naisen lähiverkostojen hajoamista ja etsiä malleja niiden uudelleen rakentamiseksi. Sosiaalisten suhteiden rakentaminen ja yhteisöön kuuluminen ovat erittäin tärkeitä väkivallasta selviytymisen kannalta.
Naiset auttamaan itseään ja toisiaan
Miina-projekti vahvistaa naisten omaa osallisuutta ja voimaantumista väkivallasta selviytymisessä. Projektissa kehitetään toimintamuotoja ja tapoja tehdä väkivaltatyötä naisten kanssa niin, että he voivat yhä enemmän osallistua siihen itse aktiivisesti, itselleen sopivalla aikataululla ja tavalla. Kansalaistoimintaa vahvistetaan väkivaltatyön muotona.
Tavoitteet
- voimaantumisen tukeminen
- osallisuuden vahvistaminen
- yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikuttamisen lisääminen.
Projekti toimii kolmessa liiton jäsenyhdistyksessä: Oulun ensi- ja turvakoti ry, Pienperheyhdistys ry ja VIOLA ─ väkivallasta vapaaksi ry.
Pienperheyhdistys ry (Helsinki, Vuosaari)
Yhdistys järjestää Matalan kynnyksen Miina- kahvilatoimintaa, jossa väkivaltaa kokeneet naiset saavat tukea ja ohjausta itselleen sopivalla tavalla ja aikataululla. Tavoitteena on kehittää toiminnallisten ja luovien menetelmien keinoin toteutettavaa vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kokeneiden naisten selviytymistä, voimaantumista ja osallisuutta tukemaan.
Merikehto
Meri-Rastilantie 26 A
00980 HELSINKI
Luru Natunen
Projektityöntekijä
p. 050 405 4668
luru.natunen@pienperhe.fi
Oulun ensi- ja turvakotiyhdistys ry
Oulussa tavoite on väkivaltaa kokeneen naisen osallisuuden ja voimaantumisen tukeminen hänen omissa verkostoissaan. Projektissa paneudutaan turvallisuutta lisäävien ja voimaantumista tukevien viranomais- ja läheisverkostojen kokoamiseen.
Yksi erityiskysymys on uskonnollinen yhteisö läheisverkostona. Uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia naisia aktivoidaan toimimaan omissa yhteisöissään perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan ja hengelliseen väkivaltaan puuttumisessa. Yhteisöjen jäseniä tuetaan yhteisöjensä asenteisiin ja kulttuuriin vaikuttamisessa. Vertaistukea kehitetään naisten oman asiantuntijuuden pohjalta. Projekti tuottaa koulutusmateriaalia uskonnollisten yhteisöjen erityiskysymyksistä väkivaltatyössä.
Kangastie 9
90500 Oulu
p. 08 561 5500
Riitta Pohjoisvirta
Avopalvelukeskuksen johtaja
p. 040 7411 284.
riitta.pohjoisvirta@oulunensijaturvakoti.fi
Viola – väkivallasta vapaaksi ry (Mikkeli)
Mikkelissä Miina-hanke kehittää väkivaltaa kokeneiden naisten kanssa menetelmiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla.
Tavoitteena on saada YK:n ja WHO:n suositusten mukaisesti kokemusasiantuntijoiden näkemykset osaksi palveluiden ja lainsäädännön kehittämistä. Toiminta suuntautuu vertaisryhmätoiminnan tasolta lähiyhteisöihin, kansalaistoimintaan, palvelujärjestelmiin sekä poliittisiin puolueisiin.
Hallituskatu 5
50100 Mikkeli
p. 015 365 330
viola@viola-vakivallastavapaaksi.fi
Sirkku Mehtola
toiminnanjohtaja
p. 044 529 0088
sirkku.mehtola@viola-vakivallastavapaaksi.fi
Miina-projektia (2008─2012) koordinoi Ensi- ja turvakotien liitto. Hankkeen rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4
00520 Helsinki
p. 09 4542 440
Auli Ojuri
projektipäällikkö
p. 09 4542 4417
auli.ojuri@ensijaturvakotienliitto.fi

