Vaiettu naiseus -projekti 2004–2008
Olemme tottuneet ajattelemaan, että väkivallan kasvot ovat miehen kasvot. Tutkimukset ja tilastot kertovat kuitenkin muuta. Lasten pahoinpitelyjen tekijät ovat niin äitejä kuin isiä. Naiset lyövät myös kumppaneitaan. Lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä vajaa puolet on naisten tekemiä.
"En ole puhunut tästä kenellekään"
Häpeä ja vaikeneminen estää avunsaannin ja muutoksen mahdollisuuden. Syntyy kulissielämän ja salaisuuksien elämän jännite. Tietävätkö muut? Näkyykö se minusta? Mikäli väkivalta kohdistuu lapsiin voi äiti pelätä lasten huostaanottoa jos puhuu asiasta. Ihmissuhteet ohenevat kun ei voi olla todesti oikein kenenkään kanssa. Pelko paljastumisesta ja häpeä erilaisuudesta tekevät elämästä tukalaa, kireää ja yksinäistä. Tämä kahden todellisuuden elämä voi monelle naiselle olla tuttua jo omasta lapsuudesta tai aiemmista parisuhteista. Perheessä on voinut olla väkivaltaa ja nainen itsekin on voinut olla väkivallan uhri, mutta siitä ei ole voinut tai saanut puhua.
"Halusin uskoa, että se oli viimeinen kerta"
On tavallista, että omaa väkivaltaisuuttaan pelästyy ja häpeää jälkeenpäin. Se tuntuu vieraalta ja epätodelliselta. Usein tekijä uskoo, että väkivallan voi lopettaa päättämällä tai siirtämällä sen pois mielestään. Joskus häpeä ja pelästyminen sumentavat ajattelua siinä määrin, että vastuun teosta yrittää vierittää uhrinsa syyksi. Väkivaltaiset teot voi tulkita sattumaksi silloinkin kun samanlaiset tilanteet ovat toistuneet jo monta kertaa.
"Mä revin sitä tukasta ja läimäytin"
Väkivaltaa on lyöminen, tukistaminen, potkiminen, tavaroilla heittäminen, esineiden rikkominen, vaatteiden repiminen. Väkivaltaa on myös nälviminen, mitätöinti, uhkailu, kiristäminen ja lasten käyttäminen riitakapulana. Lapsen laiminlyönti ja hoidotta jättäminen on vakavaa väkivaltaa. Naisenkin paha sana satuttaa, lyönnistä puhumattakaan.
"Mistä saan apua?"
Vaikka kuinka hirvittäisi puhua asiasta, lähde rohkeasti liikkeelle! On olemassa valtakunnallisia ja paikallisia kriisipuhelimia. Niihin voi soittaa nimettömänä. Siitä voit aloittaa. Onko sinulla jokin luotettava läheinen, jolla voisit kertoa? Onko joku viranomainen ollut sinulle avuksi aiemmin? Voitko ottaa häneen yhteyttä?
Ensi ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus -projekti (2004–2008) toimi Helsingissä, Porissa ja Hämeenlinnassa. Projektipäällikkönä toimi Hannele Törrönen.
Vaiettu naiseus -projekti
Vaiettu naiseus -projektin vuosien 2004–2008 tehtävänä on naisen väkivallan tunnistaminen, nimeäminen ja hoitaminen. Projekti toteutetaan asiakastyönä, kehittämistyönä yhdistyksissä ja vaikuttamistoimintana.
Puolipäiväiset projektityöntekijät aloittivat työnsä lokakuussa 2005. He tekevät asiakastyötä ja vastaavat projektin koulutusten järjestämisestä sekä muista projektiin liittyvistä koordinaatiotehtävistä yhdistyksissään.
Projektiin voi tulla asiakkaaksi oma-aloitteisesti tai ensi- ja turvakotiyhdistysten toimintamuotojen ohjaamana. Myös yhteistyökumppanit voivat lähettää asiakkaita. Asiakkaaksi tuleminen on naisille täysin vapaaehtoista. Käyntien lukumäärää tai tiheyttä ei ole rajattu, vaan ne sovitaan yhdessä naisen kanssa. Mitään valmista hoito-pakettia ei ole. Kunkin naisen kanssa katsotaan, mitä juuri hän tarvitsee.
Projektityöntekijät ovat opiskelleet traumatietoutta, kiintymyssuhdeteoriaa sekä Marsha Linehanin dialektista käyttäytymisterapiaa. Ensi- ja turvakotityö tuo työskentelyn viitekehykseen myös oman tietotaitonsa. Jäsenyhdistyksissä on pitkä kokemus väkivaltatyöstä ja lapsiperheiden arjen elämänhallinnan tukemisesta.
Työssä on tärkeintä tutkia yhdessä asiakkaaksi tulevan naisen kanssa hänen tilannettaan. Mitä on tapahtunut? Mihin asiaan hän tarvitsee tukea?
Projekti on päättynyt 2008.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Hannele Törrönen, puh. (09) 4542 4414 tai hannele.torronen@ensijaturvakotienliitto.fi
