Työmuodot  

Tapaamispaikka

Tapaamispaikka

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Tapaamispaikkatoiminta on ammatillinen tai ammatillisesti ohjattu palvelu, joka mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen. Tapaamisten tavoitteena on tukea lapsen ja tapaajavanhemman suhdetta. Tapaamiset järjestetään yhdessä lapsen, perheen ja yhteistyöverkoston kanssa sopien ja tilannetta tarkastellaan erityisesti lapsen näkökulmasta.

Liiton jäsenyhdistysten ylläpitämiä tapaamispaikkoja on seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki (Pienperheyhdistys, Pääkaupungin Turvakoti ), Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Jyväskylä, Kokkola, Kotka, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Outokumpu, Pori, Raahe, Rovaniemi, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa.

Milloin tapaamispaikkaa tarvitaan

Valvottu tapaaminen voidaan järjestää, kun halutaan turvata tapaamisten sujuminen riskitilanteissa, esimerkiksi kun perheessä on ollut väkivaltaa tai kaappausuhka.

Valvotussa tapaamisessa tapaamista seurataan jatkuvasti. Työntekijä on samassa tilassa tai jatkuvassa näkö- ja kuuloyhteydessä tapaajiin. Työntekijä on lapsen edusta huolehtiva turvallinen aikuinen. Valvonnan tarve on viranomaisen määrittelemä. Valvotun tapaamisen avulla ehkäistään niitä uhkia, joiden vuoksi tapaaminen on määrätty valvotuksi.

Tuettu tapaaminen voidaan järjestää, kun vanhemmuudessa tarvitaan tukea, huolto- ja tapaamisselvitykset ovat kesken tai vanhempien välillä on luottamuspula.

Tuetussa tapaamisessa työntekijä on tarvittaessa saatavilla. Työntekijä huolehtii tapaamisen alkamisesta ja loppumisesta ja seuraa tilannetta. Tuen tarve perustuu joko viranomaisen määrittelyyn tai vanhempien keskinäiseen sopimukseen. Tuen avulla varmistetaan tapaamisten sujuminen lapsen edun ja sopimuksen mukaan.

Valvottu vaihto voidaan järjestää, kun vanhempien välillä on lähestymiskielto tai eroristiriidat tai muut riidat estävät vanhempien vuorovaikutuksen.
Valvotun vaihdon tavoitteena on varmistaa, että lapsi voi turvallisesti siirtyä toisen vanhemman luokse. Vaihto toteutetaan tapaamissopimuksen mukaisesti. Työntekijä rauhoittaa vaihtotilanteen niin, että lapsi ei joudu vanhempien ristiriitojen keskelle. Tarvittaessa vaihto voidaan hoitaa ilman vanhempien välistä tapaamista. Tavoitteena on yhteistyön paraneminen, jotta vaihdot voivat tulevaisuudessa tapahtua ilman ulkopuolista tukea.

Tapaamispaikan laatutekijät

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset noudattavat toiminnassaan yhteiseen kehittämistyöhön perustuvia seuraavia valtakunnallisia laatukriteereitä:

  • lapsen edun huomioiminen tapaamisten toteuttamisessa

  • tapaamisten turvallisuudesta huolehtiminen

  • lapsen, tapaajan ja lähivanhemman huomioiminen tapaamisissa

  • työntekijöiden ammattitaito ja kokemus

  • työn suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja arviointi.

Lisätietoja

Ensi- ja turvakotien liitto
Puh. (09) 4542 440

 
© 2006 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy