Vapaaehtoiset keräävät rahaa Kotkassa

Kun työpaikat ovat epävarmoja, suomalaiset miettivät entistä tarkemmin, mitä ja ketä avustavat. Kotkassa vapaaehtoiset puhuvat yrityksiä auttamaan oman kaupungin lapsia.

Kymenlaakson yhdistyksessä on huomattu, mikä arvo on sillä, että eurojaan toisten auttamiseksi antavat ihmiset tietävät täsmälleen, minne ne menevät.
Kolme vapaaehtoista on keväästä lähtien kehitellyt tapoja, joilla paikalliset yritykset saadaan tukemaan yhdistystä. Myyjäisiä ja avointen ovien päiviä yhdistyksessä on ollut jo vuosikymmeniä, mutta niiden tuotteita on myyty yksittäisille ihmisille
    – Uutta on varainkeruun nykyaikaistaminen, niin sanotusti tuotteistaminen, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Jaana Kemppainen.
      Pentti Konttinen, joka työssään markkinointitoimistossa auttaa yrityksiä saamaan lisää näkyvyyttä, on yhdessä Virpi Honkasen ja Seppo Karjalaisen kanssa kehitellyt omaa versiotaan yrityskummeista. Yritys voi olla ensi- ja turvakotiyhdistyksen pronssi-, hopea- tai kultakummi sen mukaan, millaisella summalla se sitoutuu vuodessa yhdistystä tukemaan.
Ensimmäiset yritykset jo odottavat tilinumeroa, jolle tukensa tilittää.

Voimistelu

Virpi Honkanen työskenteli pitkään alueellisissa lehdissä, viimeksi toimitusjohtajana.Seppo Karjalainen taas jäi talvella eläkkeelle Kymen Sanomien ilmoitusmyynnistä. Tuntuma kotkalaisiin yrityksiin on vankka.
      Kolmikko on istunut joka toinen viikko yhdistyksen tiloissa Opistokadulla
miettimässä, paitsi varainkeruuideoita, myös sitä, miten heidän yritysmaailmasta tulevat toimintatapansa ja yhdistyksen arvot sovitetaan yhteen. Mainosmyynnin kieli on värikästä ja kärjistäminen kuuluu asiaan.
    – Yhdistyksessä me ajattelemme, että autamme ihmisiä, jotka ovat vaikeissa elämäntilanteissa. He eivät itse ole mahdottomia. Niinpä emme halua mässäillä sillä, miten vaikeiden ongelmien kanssa ihmiset hakevat meiltä apua, muotoilee Jaana Vaittinen, yhdistyksen toiminnanjohtaja.
– Kummiyrityksille tehdyn esitteen ensimmäinen tekstiversio oli aika raaka, myöntää Virpi Honkanen.
       Onneksi elämänkokemus ja jousto puolin ja toisin riittää.
 – Omat perusarvot on niin kondiksessa, että kyllä sitä sopeutuu ihan hyvin.
  – Me olemme voimistelleet sanojen kanssa, kun olemme muokanneet yhteistä viestiä, myhäilee puheenjohtaja Jaana Kemppainen ja jatkaa, että juuri tätä on haettu. Yhdistykseen toivotaan mukaan kaikenlaisia toimijoita.
   – Yhdistys on kuin taivas verrattuna työelämään. Täältä tulee aina hyvillä mielin, kuittaa Virpi Honkanen. 

Ei mahdoton summa

Kirsi Ahlgren jalkahoitola Viidestä varpaasta pitää Pentti Konttisen hänelle ehdottamaa tukisummaa kohtuullisena. Oman hoitolansa vasta maaliskuussa avannut Kirsi onryhtymässä yhdistyksen pronssikummiksi.
   – Hyvä, jos voin rahallisesti auttaa niin, että lapset oikeasti hyötyvät siitä, sanoo Kirsi, itsekin kolmevuotiaan lapsen äiti.
    Yrityksiltä varainkeruutiimi toivoosaavansa suurempia summia kuinyksityisiltä ihmisiltä. Vapaaehtoiset ovat jakaneet 250 kotkalaista yritystä kolmeen osaan ja ottaneet tavoitteekseen
olla yhteydessä niihin kaikkiin. Tuki on toivottavasti myös pysyvää.
    – Toivomme, että yritykset sitoutuvat tukemaan yhdistystä monta vuotta. Perusasia, jonka ne saavat vastalahjaksi, on hyvä mieli, mutta hopea- ja kultakummit saavat myös yhdistyksen nettisivuille maininnan tuestaan tai linkin omille sivuilleen. Suurimmat tukijat saavat lasten iltahoitoa ja työhyvinvointikoulutusta työntekijöilleen, kertoo Pentti Konttinen.

Ajoitus upea

Toiminnanjohtaja Jaana Vaittisen ansiota on, että hän helmikuussa perinteisenä Rokkapäivänä istutti varainhankinnasta innostuneet vapaaehtoiset samaan pöytään. Kiinnostuksensa ilmaisseet saivat lisää tuulta toisistaan ja alkoivat pohtia, mitä voisivat tehdä.
      Yhdistyksen talous on vielä tämän vuoden kunnossa, mutta ensi vuosi on todennäköisesti vaikea. Kotka ei silloin ehkä pysty avustamaan yhdistystä niin paljon kuin toiveena on ja toisaalta kriisiperheitä melko varmasti tulee lisää. Uuden varainkeruun ideoinnin ajoitus on siksi erinomainen.
     – Vielä ei ole veitsi kurkulla, vaan voimme varautua tulevaan. On paljon voimaannuttavampaa miettiä, mistä me teemme lisää rahaa, kuin sitä, mistä me mahdollisesti säästämme tai mitä jätämme tekemättä, sanoo Jaana Vaittinen.
      Yrityskummien lisäksi varainkeruukolmikko suunnittelee muun muassa canvas-taulujen tekoa myyntiin ja markettiin mahdollisuutta lahjoittaa pullonpalautusrahat yhdistykselle. Toiveena on myös yhdistyksen arvoihin sopivien sponsoroitujen iskulauseitten teippaaminen Kotkan puistojen roskiksiin. Mahdollisia tuloja varten yhdistys on avannut erillisen tilin ja rahankeruuseen on haettu lupa Etelä-Suomen lääninhallitukselta.

Hyvän maineen avulla

Vapaaehtoiset alkavat varsinaisesti tarjota kummiutta kotkalaisille yrityksille tänä syksynä.
       – Myymme idean. Sen, mikä järkion tukea paikallista yhdistystä, jokatekee hyvää. Jos yrityksen omistaja onfiksu, hän osaa myös käyttää hyväkseensitä, että antaa tukea, miettii Pentti Konttinen.
       Samalla kolmikko tiedottaa melkoisesti yhdistyksen olemassaolosta ja sen palveluista. Asian esittäjinä ovat vielä yhdistyksen jäsenyyteen ja vapaaehtoisuuteen sitoutuneet ihmiset, ei mikä tahansa puhelinmarkkinointifirma.
      Yhdistyksen perustoiminnan tehtäväksi jää tehdä oma työnsä edelleen niin hyvin, että sen toiminta-alueellaan saama hyvä imago pysyy yllä.