Mikä on yökylässä parasta?

Astut sisään, pieni jämäkkä miehenalku. Totisena tarkastat vastaanottokomitean ja kamppeet löytävät tiensä nimelläsi varustettuun koriin. Saan äidiltä pikakurssin astmapiipun käytöstä. Sinä katsastat tuvan ja keittiön: nostelet leluja, tutkit pelihyllyä. Hyvästelet äidin.
     – Saako tuonne ylös mennä? kysyt portin edessä. Mennään yhdessä.
        Kävelet ovelta suoraan ison nallen luo.
     – Melkein minun kokoiseni, mittaat. Sinua naurattaa.
        Katse kiertää huonetta: vauvan hoitopöytä, pinnasänky. Pyörittelet kädessäsi tuttipulloa.
    – Tuleeko tänne vauvojakin?
       Löytyy vessa ja säpillä suljettu huone. Kurkistetaan. Onpa paljon patjoja ja tyynyjä.
       Isossa huoneessa kierros nukenrattailla, sitten keinuhepan selästä
katse kiertää jälleen. Kolme sänkyä ja sohva.
    – Missä minä nukun?
    Tila alkaa olla hallussa.
   – Koska ne muut tulevat?
      Kuin vastaukseksi alhaalta kuuluu ääniä.

Mahtava makkaranuotio

Myöhäsyksyn lämmin ilta kutsuu pihaleikkeihin. Ne kaksi vastatullutta ovat jo ennestään yökylätuttuja
    – Me pelataan sinua vastaan!
    Juoksua, huutoa, kinaa säännöistä, tuuppimista ja – tuuletus, kun maali
syntyy.
     Välillä on pakko vetää henkeä.
     Ilta hämärtyy, nyt pitäisi löytää nuotiopuita. Kolme hikistä pikkumiestä ilmoittautuu.
    – Minä sahaan tuon puun poikki!
    – Ja minä osaan hakata kirveellä!
    – Ja minä…
  Miten lie sattunutkin juuri oikeat henkilöt paikalle?
    – Missä saha? Haetaan sisältä autotallin avain ja juodaan ainakin litra vettä mieheen. Avaan oven, ja mitä ihmettä. Autotalli pursuaa valmiita halkoja! Sahat ja kirveet unohtuvat.
   – Minä jaksan kantaa ainakin kymmenen halkoa!
   – Minäpä kaksikymmentä!
  Toppuuttelen. Tehdään ihan pieni nuotio, ei juhannuskokkoa.
  Jokainen sytyttää oman tuohen käppyränsä. Grillissä roihuaa pian iloinen nuotio.
  – Mitenkähän heinä palaa?
  – Ja puun lehti?

Ja miten pieni poika voi vetää noin paljon makkaraa ja tikkupullaa ja mehua!

Kuningas ja ritarit

Sisällä tytöt leikkaavat kruunuja prinsessaleikkiin. Katselet oven suussa.
   – Minä haluan olla kuningas.
 Kun kruunua sovitellaan, ne kaksi tulevat paikalle.
   – Me ollaan ritareita. Me halutaan miekat. Ja viitat. Onko kangasta?
   Kankaan puutteessa paperikin käy.

   Miekat välkehtivät ja viitat hulmuavat, kun kruunupää ja ritarit ottavat mittaa toisistaan. Seurailen sivusta, mitenkä kuningas näissä turnajaisissa menestyy. Täällä kun pitäisi olla turvallista kokeilla voimiaan…
     Hiet ja noet pestään pois saunassa. Kellarista nousee kolme punakkaa, nakua pikkupoikaa, yhdellä kruunu päässä!
     Leikki jatkuu poikien siskonpedissä. Käyn muuriksi kuninkaan ja ritarien väliin. Minuutin hiljaisuus tainnuttaa ritarit, mutta levoton mylläys kuninkaan puolella jatkuu. Silittelen, hyssyttelen, hyräilen. Huomaan, että olet eksynyt pussilakanan sisään. Lienet nukkunut päiväunet tarhassa, kun uni odotuttaa.

Mitä illalla tulee mieleen

Kömmin omaan sänkyyni ja vedän peiton korviin. Kun raotan silmiä, sinä nökötät sängyn vierellä polvillasi kuin pikku orava vuoteen reunasta kiinni pitäen, totiset silmät apposellaan.
     – Onko se mahdollista, että lehmä vois hypätä pilviin asti?
    Ja niitä mahdollisia ja mahdottomia asioita sivuavia kysymyksiä riittää – loputtomiin.
     – Päiväkodissa pojat kiusaa. Ottavat tavaroita. Harmittaa.
     En tiedä, kuluuko tunti vai kaksi. Yksi pitkä haukotus ja kallistut tyynylle.
     – Nyt minä nukun…
    Aamupuurolle tulet täysissä varusteissa. Käydään jälkipeliä: Kuka voitti ja kenet? Katsot vakavana ritareita.
    – Mutta unessapa minä voitin teijät kaikki!
    Mikä oli yökylässä parasta? sinulta kysytään. Miettimättä vastaat:
    – Ne puhelut.

TEKSTI: TAINA SIDOROFF
YLÄ-SAVON ENSI- JA TURVAKOTIYHDISTYKSEN YÖKYLÄVAVAPAAEHTOINEN JA HALLITUKSEN JÄSEN
KUVAT: MISKA PUUMALA