Lisää vapaaehtoisia mukaan?

Kaksi viidestä suomalaisesta tekee vapaaehtoistyötä muiden hyväksi. Naiset ja miehet, nuoret ja vanhat osallistuvat toimintaan keskimäärin yhtä paljon. Useimmat osallistuvat jonkin yhdistyksen tai säätiön organisoimaan toimintaan. Mikä sitten saa suomalaiset liikkeelle? Ja miten yhä suurempi osa suomalaisista saataisiin liikkeelle lastensuojelun ja meidän yhdistystemme hyväksi?

Suomalaisten vapaaehtoisten tärkein motivaatio toimimiselle on halu auttaa muita. Syy on sama, olipa vapaaehtoinen nuori tai vanha. Myös nuoret aikuiset, joiden auttamishaluun ja haluun antaa toiselle jotain ei ole oikein opittu luottamaan, vastaavat samoin. Muihin eurooppalaisiin verrattuna suomalaisten motiivit ovat epäitsekkäämpiä.
     Tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että miehiä ja naisia kannattaa motivoida vapaaehtoistyöhön eri tavoin. Miehiin vetoaa toiminnallinen yhdessä tekeminen ja tuttuus, jopa perinteikkyys.
      Naisille taas antaminen ja saaminen ovat tärkeitä syitä tehdä vapaaehtoistyötä. Suomalaista vapaaehtoistyötä tutkineen Anne Birgitta Pessin mukaan sosiaalialan järjestöissä toimivat naiset ovat hyvin tyypillisiä suomalaisia vapaaehtoisia.
   – Naisten mielestä auttaminen on oikein. Samalla he toivovat saavansa uusia sosiaalisia kontakteja. Auttaminen on heistä itsessään antoisaa, koska se tuo hyvää mieltä.

Nuorille uutta

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä vastuun toiminnasta kantavat viime kädessä luottamushenkilöt. Kolme vuotta sitten heiltä kysyttiin, keitä he ovat ja mitä toiminnasta ajattelevat.
     Keskimäärin he olivat tuolloin 54-vuotiaita naisia, joilla on sosiaalialan koulutus. Yleensä he myös olivat todella sitoutuneita yhdistyksiin, he olivat olleet mukana toiminnassa keskimäärin kahdeksan vuotta. He olivat aktiivisia myös muissa järjestöissä.
     Nyt asiat ovat vielä hyvin, mutta puheissa nuoria aikuisia kaivataan jo kasvamaan vastuuseen konkareiden rinnalla. Anne Birgitta Pessin mukaan nuoret aikuiset yllättävät sillä, että hekin haluavat antaa omaa osaamistaan ja aikaansa.
     Toiminnallisuus ja pohdinta kiinnostavat nuoria molemmat, tuttuus ja jatkuvuus ei niinkään. Jos nuorten halutaan osallistuvan lyhyisiin projektimaisiin auttamiskampanjoihin, on hyvä vedota uuden kokeilemiseen, antamiseen ja auttamiseen. Lyhyistä projekteista voi kasvaa kiinnostus pidempään sitoutumiseen.
     Muutoin sosiaali- ja terveysalan vapaaehtoiset vaikuttavat Pessin mukaan innostuvan kampanjoista, joissa voi antaa, toimia konkreettisesti ja saada kokea jatkuvuutta, tuttuutta. Uutta kokeilevia kampanjoita siis nuorille ja tutummasti toteutettuja tempauksia vanhemmille.

Edellyttää aikaa ja henkistä tilaa

Entä miten tehdä vapaaehtoistyöstä lastensuojeluperheiden kanssa helpommin lähestyttävää? Heidän auttamisensa ei houkuttele sillä, että se todennäköisesti olisi helppoa ja nopeaa.
     – Tämä todella on toimintaa, joka ei sovi kaikille, mutta on toisaalta vaativuudessaan erityisen palkitsevaa. Ihmisillä on paljon vilpitöntä halua auttaa ja sitoutuakin. Sitoutuahan voi myös esimerkiksi projektiin tai viikonlopun ajaksi.
     – Pidemmäksi ajaksi samaan toimintamuotoon sitoutuminen vaatii sopivan elämäntilanteen. Itse rekrytoisin juuri altruististen arvojen ihmisiä ja perheitä, joilla on myös aikaa ja henkistä tilaa vaativalle, mutta huipputärkeälle työlle.
     – Usein myös se, että on itse ollut avun tarvitsija ja tullut autetuksi, motivoi. Omista kokemuksista kumpuaa halu auttaa muita ja aito tieto siitä, miten sen voisi tehdä.

Juuri sinä olisit hyvä

Anne Birgitta Pessi viittaa tuoreisiin kansainvälisiin tutkimuksiin siitä, miten suurin osa ihmisistä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä, on rekrytoitu mukaan. He eivät ole siis tulleet itse, vaan heidät on kutsuttu. Näin on jopa Yhdysvalloissa, jossa vapaaehtoisuus on hyvin aktiivista.
     Rekrytoinnissa kannattaa olla rohkea, sillä tehokkainta rekrytointia on henkilökohtainen, kasvoista kasvoihin tapahtuvaa rekrytointi – aina.
     – Ihmiselle on annettava kokemus, etta juuri hän on meille tärkeä, että juuri hän olisi meille oiva vapaaehtoinen, sanoo Pessi.

Uutta voi suunnitella vapaaehtoisen kanssa

Vapaaehtoiset jatkavat toiminnassa pitkään, kun heistä pitää huolta. Pessi mainitsee kaksi asiaa, jotka kannattaa tehdä hyvin: systemaattinen palkitseminen ja sitouttaminen.
     Monissa järjestöissä jo järjestetään vapaaehtoisille virkistystilaisuuksia ja tarjotaan opastusta ja koulutusta ja henkilökohtaista työnohjausta. Myös pienet huomionosoitukset, yhteydenpito ja kiittäminen ovat tärkeitä. Muotoja voi olla monia, ajatus on tärkein.
     Tarjolla olevien tehtävien olisi myös hyvä kehittyä. Uudet tehtävät ja haasteet ruokkivat mielenkiintoa toimintaa kohtaan.
     – Mutta uusien tehtävien kehittely ei ole vapaaehtoisen oma tehtävä. Järjestöissä toiminnan suunnittelu, koordinointi ja kehittäminen ovat palkatun henkilöstön vastuulla ja heidän erityisosaamistaan.
    Toki uutta toimintaa voi suunnitella vapaaehtoisten kanssa.
     – Voi miettiä, mitä uutta ja oivallista voisimme kehitellä yhdessä? Vapaaehtoisilla on arvokasta kentän tietoa.

Anne Birgitta Pessi analysoi yhdessä Tomi Oravasaaren kanssa RAY:n jäsenjärjestöjen vapaaehtoistyötä käsittelevän kyselytutkimuksen materiaalin. Järjestöt vastasivat kyselyyn alkukeväästä 2010. Raportti tuloksista ilmestyy heinäkuun alussa. Pessi toimi kevään Bostonin yliopiston sosiologian laitoksella vierailevana tutkijana. Hän tutkii suomalaisten järjestöjen vapaaehtoistoiminnan lisäksi muun muassa solidaarisuutta, yhteisöllisyyttä ja yksityistynyttä uskonnollisuutta. Hän on kirkkososiologian akatemiatutkija ja varajohtaja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.