Jo melkein kolmekymmentä vauvaa
Teija Lähdeaho on löytänyt täydellisen vapaaehtoistyön. Hän auttaa synnyttäviä äitejä doulana. Se antaa suuria ilon ja onnen tunteita myös hänelle.
Teija Lähdeaho on saattanut maailman liki kolmekymmentä vauvaa. Viisi niistä on omia, loput vauvoja, joiden synnytyksessä hän on ollut mukana äitien tukena.
Hän ryhtyi synnyttäjien tukihenkilöksi eli doulaksi kahdeksan vuotta sitten. Ensimmäinen ”doula-vauva” on jo koulussa, uusin tulokas syntyi sateiseen sunnuntaiaamuun marraskuussa.
Kipinä toimintaan syttyi nopeasti, kun hän luki lehdestä aiheesta kertovan artikkelin.
– Ajattelin, että onpa upea juttu. Mietin saman tien, voisinkohan minäkin alkaa doulaksi.
Teija Lähdeaho soitti doulia pääkaupunkiseudullakouluttavaan ja tukevaan Helsingin ensikotiin. Kokenut synnyttäjä pyydettiin ilomielin mukaan.
Tukihenkilötoiminta antaa paljon
– Fiilis on mieletön jokaisen synnytyksen jälkeen. Saan siitä itse valtavasti energiaa. Vaikka olisin valvonut koko yön ja joutuisin menemään aamulla töihin, ei väsytä yhtään.
– Olen sanonut ystäville, että olen tainnut olla kätilö aiemmassa elämässä. Koen, että doulana olo on niin hieno juttu.
Pääkaupunkiseudun synnytyssairaaloissa doulat tunnetaan jo hyvin. Teija Lähdeaho sanoo, että laitoksille on hirveän kiva mennä, kun kätilöt ovat tuttuja ja luottavat tukihenkilöihin.
– He ovat iloisia, kun doula on paikalla. Se helpottaa kätilöidenkin työtä, jos synnyttäjiä on paljon.
Ystävät ovat kyselleet Teijalta, miksei hän itse opiskele kätilöksi. Lähdeaho sanoo, että hänellä on ikää jo sen verran, että koulutus veisi liian kauan.
– Sen sijaan otan kaiken irti tästä doulana olosta.
Kullekin sopiva doula
Teija Lähdeahon pesti uuden äidin rinnalla alkaa yleensä doulien kokouksesta, joita Helsingin ensikodissa pidetään kerran kuussa. Tukihenkilöä haluavat äidit ottavat yhteyttä toiminnasta vastaavaan Baby Blues -yksikköön. Siellä kuunnellaan ja kysellään, minkälaisen doulan äiti haluaa, mitä hän auttajaltaan toivoo ja millaisia erityistoiveita äidillä on synnytyksestä.
Kokouksessa kullekin äidille mietitään yhdessä sopiva doula. Periaatteessa äiti voi vaihtaa tukihenkilöä, jos niin haluaa. Doula ja äiti tapaavat yleensä kerran tai kaksi ennen synnytystä
Teija Lähdeaho pitää hyvin tärkeänä kuulla etukäteen, mitä äiti haluaa.
– Kysyn, haluaako äiti, että häntä hierotaan tai saako häneen ylipäänsä koskea. Selvitän, haluaako hän esimerkiksi kuunnella musiikkia. On tärkeä, että äiti osaa ilmaista, mitä hän haluaa.
Synnytystä odotellessa Teija ja äiti pitävät yhteyttä myös puhelimella ja sähköpostilla. Teija pysyttelee silloin tiiviisti puhelimen äärellä. Äidin on saatava yhteys doulaan mihin aikaan vuorokaudesta vain.
Yleensä Teija ehtii laitokselle mukaan odotushuoneisiin tai viimeistään, kun äiti on viety synnytyssaliin.
Synnytyksen aikana hän toimii äidin käsinä ja jalkoina, tuo vettä ja lämmittää vilttiä. Jos äiti haluaa, hän hieroo ja pitää seuraa joskus pitkiksikin venyvinä tunteina ennen vauvansyntymää.
Osastolle asti
– Olen entistä enemmän keskittynyt siihen, että kuuntelen äitiä, enkä esimerkiksikerro omista synnytyksistäni.
– Pyrin rauhoittamaan äitiä ja valamaan uskoa siihen, että kyllä sinä jaksat, hyvin tämän menee. Yksikäänvauva ei ole vielä jäänyt äidin vatsaan.
Kun vauva on syntynyt, Teija pysyy mukana yleensä siihen asti, kunnesäiti ja vauva viedään osastolle. Kiirettä ei ole, vauvaa ihaillaan yhdessä, Teija ottaa muistoksi kuvia ja auttaa äidin suihkuun. Joskus hän pääsee pesemään ja pukemaan vauvaa. Ennen osastolle siirtämistä vauva autetaan yhdessä myös äidimaidon makuun.
Synnytyksen jälkeen Teija ja äiti pitävät yhteyttä jonkin aikaa, tilanteen mukaan. On tärkeää, että synnytyksen tapahtumat käydään läpi, jotta äidille ei jää epäselviä asioita. Doulan työ päättyy yleensä siihen.
– Joskus sähköpostiin kilahtaa viesti ja kuva vauvasta. On kiva kuullakuulumisia. Mutta pitää muistaa, että doula ei ole tukihenkilö eikä ystävä. Joskus olen ohjannut äitiä saamaan tukihenkilön muualta, jos hän on sellaista tarvinnut.
Yhteistyötä äidin kanssa
Yhteistyö ja kommunikaatio äidin ja doulan välillä on hyvin tärkeää. Tiukan paikan tullen sillä voi olla hyvinkin suuri merkitys synnytyksessä. Luka Hukkanen syntyi alkuvuodesta. Pojan äidin Minttu Hukkasen voimat loppuivat ponnistusvaiheessa, ja Teija Lähdeaho näki kätilöstä, että tilanne oli käymässä vakavaksi.
– En näyttänyt sitä Mintulle. Doulanpitää pysyä rauhallisena, tapahtui mitä tapahtui. Sanoin Mintulle, että nyt sinun kuule on pakko tsempata ja ponnistaa, kyllä sinä jaksat. Me kätilön kanssa pakotimme Minttu vielä töihin.
Kolmen naisen yhteistyöllä Hukkasen poika syntyi lopulta puolenyön aikaan. Minttu Hukkanen sanoo, että hänelle synnytys oli lopulta hyvä kokemus.
– Äidille jäi hyvä mieli, ja poika on terve. Hyvin hoidettu juttu, hän kiittelee Teijaa.
Minttu Hukkanen toivoi doulakseen synnyttäneen naisen, jolla on rauhoittava olemus ja joka sanoo, että äläpäs huoli, kyllä tästä selvitään.
– Syntymä on niin ainutkertainen kokemus, että toivoin mukaani ihmisen, joka sitä arvostaa. Kätilö on synnytyssalissa töissä, mutta doula on muusta syystä. Se merkitsi minulle paljon, Hukkanen sanoo.
Työpaikka ja perhe tukevat
Teija Lähdeahon lapsista vanhimmat ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa. Kaksi nuorinta, 17 ja 11-vuotiaat pojat asuvat vielä äidin luona.
Doulaveteraani sanoo, että oma perhe ja työpaikka ovat täysillä mukana ja tukena doula-työssä.
– Lapset kysyvät aina, kumpi tuli.
Sitä udellaan myös työpaikalla maanmittausalan yrityksessä. Työkaverit ovat pääosin miehiä, mutta konttorin projektisihteerin vapaaehtoistyötä ymmärretään hyvin.
– Kerroin jo työhaastattelussa, että minulla on tällainen juttu, joka voi vaatia olemaan poissa töistä joskus. Se ei ollut ongelma.
Yhteispeliä vauvan hyväksi
Doula-toiminnassa on kolme osapuolta: äiti, tukihenkilö ja Helsingin ensikodin doula-toimintaa ohjaava tiimi. Äiti ja tukihenkilö tapaavat ja vievät synnytyksen läpi niin kuin äiti toivoo, mutta tiimi on vahva taustavoima.
Yhteistyö lähtee siitä, kun äiti soittaa ja kertoo, että hän haluaisi doulan.
– Käymme hänen kanssaan läpi elämäntilanteen, raskauden kulun, toiveet, joita hänellä on doulasta, ajatukset ja tunteet vauvasta ja ylipäänsä äidiksi tulosta. Puhumme myös hänen tukiverkostoistaan, Baby blues -ohjaaja Heidi Simola kuvaa. Hän vetää doula-toimintaa työparinsa Mona Karilan kanssa.
Puhelun aikana syntyy kuva siitä, miten paljon ja minkälaista tukea äiti tarvitsee.
– Teemme ensikodissa työtä hyvinkin vaikeissa oloissa äidiksi tulevien naisten kanssa. Kuvittelemme ainakin, että osaamme arvioida hyvin äitejä ja heidän tuen tarvettaan. Joskus on selvää, että nyt tarvitaan doula vankimmasta päästä. Toisinaan kokemattomampikin doula riittää.
Jos synnytykseen on vähän aikaa, ohjaajat valitsevat sopivan doulan ja kertovat tälle äidistä. Muuten doulien kokouksissa käydään läpi kaikki doula-pyynnöt ja mietitään yhdessä, kuka on sopivin.
– Tunnemme doulamme hyvin ja tiedämme yleensä, kuka sopii kenellekin. Äidillä on oikeus vaihtaa doula, jos vähänkin siltä tuntuu.
– On tärkeää, että äidin ja doulan kemiat kohtaavat, että heillä synkkaa. Synnytys on niin intiimi tapahtuma, että tarvitaan avoin ja luottamuksellinen suhde äidin ja tukihenkilön välille.
– Kyse ei ole doulan huonoudesta vaan äidin ja doulan yhteensopivuudesta. Käymme vaihdot aina läpi myös doula-kokouksissa.
Doulat kypsyvät vertaisilloissa
Ensikodin doula-toiminnassa on tällä haavaa mukana parikymmentä naista. Suuri osa heistä on itsekin äitejä. He ovat kouliintuneet tukihenkilöiksi doula-illoissa, joita pidetään kerran kuussa. Joka tapaamiseen kuuluu koulutusjakso, johon osallistuu usein ulkopuolisia asiantuntijoita. Kokouksissa myös käydään läpi kaikki tukisuhteet ja synnytykset.
– Meidän tukihenkilöt kertovat, että se saavat muiden kokemuksista paljon tietoa ja kokemusta. Vertaistuki on heille hyvin tärkeää, Heidi Simola kertoo.
– Varsinaista koulutuspakettia aloitteleville doulille ei ole. He kypsyvät tukityöhön, kun he käyvät doulien tilaisuuksissa. Jossakin vaiheessa tulee tunne, että nyt olen valmis. Joskus tuore doula lähtee kokeneemman tukihenkilön mukana synnytykseen, jos se sopii myös äidille.
Simolan mukaan douliksi tulee naisia, joilla usein on jo kokemusta tukihenkilötyöstä muissa yhteyksissä. He haluavat auttaa toisia naisia ja saavat siitä iloa itselleenkin. Ketään ei ole jouduttu karsimaan esimerkiksi sen vuoksi, ettei hän sovi tai pärjää doulana. Osa jää kouluttautumisvaiheen aikana pois, kun elämäntilanne muuttuu. Ensikoti tukee myös iltojen välillä.
– Jos tulee ongelmia tai jokin alkaa huolestuttaa doulaa, mietimme yhdessä, miten voimme auttaa äitiä. Teemme työtä äidin ja vauva hyväksi. Se pidetään kirkkaana mielessä koko ajan.