|
Ensi- ja turvakotien liitto tiedottaa 18.12.2009 Budjettilisäys varmisti päihdeongelmaisten äitien kuntoutuksen ensi vuodeksi Eduskunta hyväksyi budjettikäsittelyssä 400 000 euron lisämäärärahan päihdeongelmaisten äitien ja vauvojen kuntoutukseen. Tämä ja Raha-automaattiyhdistyksen (Ray) tuki mahdollistavat seitsemän päihdeongelmiin erikoistuneen ensikodin ja avopalveluyksiköiden toiminnan ensi vuonna. Odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmiin erikoistuneissa Ensi- ja turvakotien liiton ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä on ollut kuntoutettavana yli 1000 äitiä ja perhettä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Keskimäärin kaksi kolmasosaa ensikodeissa ja kolme neljäsosaa ensikotien avopalveluyksiköissä olevista äideistä kuntoutuu niin hyvin, että lapsen huostaanottoa ei tarvita. – Tulos on hyvä ja kertoo siitä, että päihdeongelmaisia odottavia äitejä voi ja kannattaa hoitaa. Siinäkin tapauksessa, että päädytään lapsen huostaanottoon, hoito on ollut tärkeää vauvan alkuvaiheiden olosuhteiden turvaamiseksi, sanoo toimitusjohtaja Ritva Karinsalo Ensi- ja turvakotien liitosta. Noin kuudella prosentilla odottavista äideistä on arvioitu olevan päihderiippuvuutta. Tämä tarkoittaa, että vuosittain 3600 – 6000 sikiön kehitys on vaarassa päihteiden takia. Alkoholin eriasteisesti vaurioittamia lapsia syntyy vuodessa noin 650. Päihteiden käyttö on lisääntynyt erityisesti nuorten naisten keskuudessa, ja tänä päivänä noin kolmasosa kaikista huumeiden käyttäjistä on naisia. Äidin päihteiden käyttö on yleisin syy pienten lasten huostaanottoihin Suomessa. Päihdeongelmaisten äitien erityishoito tuottaa säästöä Seitsemässä päihdeongelmien hoitoon erikoistuneessa ensikodissa ja niiden avopalveluyksiköissä on ollut tänä vuonna kuntoutuksessa 243 perhettä, joissa on ollut yhteensä yli 200 lasta. Yhteiskunnan varojen sijoittaminen vaikeasti päihdeongelmaisten odottavien äitien ja vauvaperheiden erityishoidon kehittämiseksi tuottaa paitsi näiden lasten hyvinvointia myös julkisten menojen säästöjä. Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää laitoshoitoa. Kaikkein huonoimmassa asemassa ja riskissä ovat vaikeasti päihdeongelmaisten äitien vauvat. Heidän elämänsä kehitysedellytysten turvaaminen varhaisella hoidolla on tärkeää. Päihdeongelmaisten äitien ja heidän vauvojensa hoitaminen ehkäisee syrjäytymistä ja lievittää inhimillistä kärsimystä. Suomessa seitsemän äitien päihdeongelmiin erikoistunutta ensikotia Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ylläpitävät seitsemää odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia ja niiden avopalveluyksiköitä. Hoidon tavoitteena on taata turvalliset olosuhteet vauvalle sekä tukea vauvaperheiden päihteettömyydessä ja vanhemmuuteen kasvamisessa. Päihteiden käytön tilalle pyritään rakentamaan päihteetön vanhemmuus ja vauvaperheen arki. Jokaisen ensikodin yhteydessä toimivan avopalveluyksikön tehtävä on turvata riittävän pitkä ja tiivis jatkohoito ensikodista kotiutuville ja näin tukea itsenäiseen elämään siirtymistä. Yksiköt tarjoavat avohoitoa myös niille päihdeongelmasta kärsiville vauvaperheille, jotka eivät tarvitse ensikotihoitoa. Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneet ensikodit ja avopalveluyksiköt sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Kokkolassa Lisätietoja: toimitusjohtaja Ritva Karinsalo, puh. 0400 291 785
|