Liitto  

Tiedotteet

8.5.2009

Kokkolan ensi- ja turvakoti täyttää 10 vuotta

Perheiden ongelmat vaikeampia kuin ennen

Kokkolan ensi- ja turvakotiyhdistys on auttanut kymmenessä vuodessa yli 800 perhettä. Perheiden avuntarve on muuttunut paljon. Nykyisin ongelmat ovat vakavampia ja vaativat pidempiä hoitojaksoja. Esimerkiksi äitien mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat keskeisin syy avun hakemiseen ensikodista.

Apua hakevilla perheillä voi olla samanaikaisesti mielenterveysongelmia, päihteidenkäyttöä, väkivaltaa ja taloudellisia vaikeuksia. Tällaiset perheet olivat harvinaisia toiminnan alkuaikoina. Eniten apua hakivat perheväkivaltaa kokeneet äidit lapsineen. Suurin muutos on tapahtunut äitien tilanteessa. Yhä useampi ensi- ja turvakodista apua hakeva äiti kärsii mielenterveysongelmista. Taustalla on monesti lapsuudessa koettu väkivalta ja muu kaltoin kohtelu.
– Tällaisessa tilanteessa perheen omat voimat eivät usein riitä avunhakemiseen ja pitkittyessään ongelmat monimutkaistuvat. Tilanteeseen puututaan vasta kun perhe tarvitsee lastensuojelua. Ensi- ja turvakotiin tullaankin enimmäkseen lastensuojelun ohjaamina, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Marita Loukiainen.
Vuosia jatkuneet ongelmat vaativat myös pitkiä hoitojaksoja. Ensikodissa ollaan keskimäärin 5 viikkoa, turvakodissa vajaat kaksi viikkoa. Avopalveluna toteutettavaa tukea tarvitaan tämän jälkeen, joskus jopa vuosia.
Loukiainen korostaa, että avun hakemista ei kannatta pitkittää. Ensi- ja turvakotiin voi soittaa aina, kun oma jaksaminen tai perheen tilanne huolestuttaa. Turvakotiin voi hakeutua jo silloin, kun kokee väkivallan uhkaa. Erityisesti perheväkivallasta uskalletaan puhua aiempaa avoimemmin, ja apuakin haetaan varhaisemmassa vaiheessa. Myös avioerotilanteissa ja lasten univaikeuksien uuvuttamina apua haetaan oma-aloitteisesti.

Ensi- ja turvakoti ehkäisee huostaanottojen tarvetta

Kokkolan ensi- ja turvakodin toiminta on täysin riippuvaista ympäristökuntien mahdollisuudesta ostaa ensi- ja turvakotipalveluja lapsille ja perheille kunnan peruspalveluiden tuottamisen lisäksi. Toisin sanoen on myös kyse kuntien luottamushenkilöiden halusta auttaa vakavissa vaikeuksissa olevia lapsiperheitä.
Loukiainen kertoo, että alkuvuosi on ollut hiljaisempi kuin viime vuosi. Kuntatalouden vaikutusta seurataankin yhdistyksessä huolestuneena.
Kokkolassa tehdään vuosittain lastensuojelutyötä noin tuhannen asiakkaan kanssa, uusia perheitä tuli lastensuojelutyön alueelle vuonna 2006 yhteensä 137. Lakisääteisiä huostaanottoja tapahtuu Kokkolan kantakaupungin alueella noin 13 vuodessa. Yhden huostaanoton vuosikustannukset ovat noin 60 000 euroa.
– Millään rahalla ei kuitenkaan voida mitata sitä kärsimyksen määrää, mitä väärät säästötoimet pitkällä aikajaksolla aiheuttavat sekä tukea tarvitseville perheille että yhteiskunnalle. Ensi- ja turvakodin toiminta ehkäisee huostaanottojen tarvetta ja tähän toimintaa kannattaa tässä ajassa erityisesti satsata, Loukiainen sanoo.

Toiminta alkoi turvakodista

Monialaisten ammattilaisten tahtotilan tuloksena perustettiin keväällä 1999 Kokkolaan Kokkolan Turvakotiyhdistys turvamaan lasten oikeuksia suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja ennaltaehkäisemään perheväkivaltaa. Alkuvuosina työtä tehtiin suurelta osin vapaaehtoisin voimin, lisäksi apuna oli suuri joukko työllistämistuella sosiaalialan kenttään tutustuvia ja työtä tekemään tulevia eri alan ammattilaisia. Vuonna 2003 todettiin ensikotityöllekin olevan toiminnallista tarvetta ja yhdistys laajensi toimintaansa nimeään myöten eli rekisteröitiin Kokkolan ensi- ja turvakoti ry.
Vuonna 2005 yhdistyksen toiminta laajeni päihdeongelmaisten äitien ja vauvaperheiden kuntoutukseen erikoistuneella Esikoti Iidalla ja avopalveluyksikkö Liinalla. Yhdistyksen henkilöstö kasvoi samalla kuudesta työntekijästä 22:een.
Tämän jälkeen toiminnan kehittäminen on ollut yhdistyksessä erittäin mittavaa ja tuottanut tulosta. Yhdistys on laajentunut monipuoliseksi lastensuojelutyön osaamisyksiköksi. Raha-automaattiyhdistyksen tuella yhdistyksellä on myös kaksi pienempää projektia meneillään: esimurrosikäisten parissa koulumaailmassa toteutettava Taitavat nuoret -projekti ja Tueksiko tulet? – projekti, joka keskittyy koordinoidun toimintamallin kehittämiseen lastensuojelun tukihenkilö- ja perhetoimintaan Keski-Pohjanmaan maakunnan alueella.
– Ensi- ja turvakodista saa apua vuosittain yli 100 perhettä tehostettujen toimintamuotojen kautta. Lisäksi tulevat erilaiset kriisiasiakaspäiväkäynnit ja puhelut, jotka palvelevat useita kymmeniä eri ihmisiä vuosittain. Meillä on mahdollisuus olla läsnä ja tukena kasvussa ja kehityksessä, turvan ja suojan antamisessa ja kriisien läpikäymisessä, elämän iloissa ja suruissa. Ja todeta myös että elämä kantaa, Loukiainen sanoo.

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Marita Loukiainen
Kokkolan ensi- ja turvakoti ry
Sairaalakatu 9
67100 Kokkola
puh 06 -8319 518

 
© 2006 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy