Hetki isänä (2012)
![]() |
Hetki isänä on kuvakirja suomalaisten miesten isyydestä. Kirja on tarkoitettu
kaikille isän ja lapsen välisestä suhteesta kiinnostuneille, suhteen lähellä eläville
ja sitä pohtiville. Ennen kaikkea kirja on omistettu miehille: isille, isoisille, isähahmoille
ja isäksi tuleville. Samalla kirja antaa tunnustusta Ensi- ja turvakotien
liiton työlle isien ja miesten auttamiseksi.
Kirjan kuvat on valittu samannimiseen valokuvakilpailuun osallistuneista
kuvista. Hetki isänä -valokuvakilpailu ja -näyttely olivat osa Miestyön foorumia
vuonna 2011. Sosiaali-, terveys- ja järjestötyön ammattilaisille tarkoitettu foorumi
kokosi miesten ja isien kanssa työskenteleviä kouluttautumaan ja tapaamaan
toisiaan.
Kilpailuun lähetetyt kuvat muodostivat niin rikkaan kokonaisuuden, että Ensi- ja
turvakotien liitto halusi koota kuvat kirjaksi ja mahdollisimman monen katselijan
ulottuville. Kirja syntyi sydämeen käyvistä kuvista ja osaavien ihmisten innovatiivisesta
yhteistyöstä.
Toimitus:Taru-Tuulia Marsalo ja Johanna Mykkänen.
Sivuja:72
Hinta 18€
(lähetyskulut eivät sisälly hintaan). Siirry tilaamaan

