Havaintoja isien kohtaamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa (2011)

Havaintoja isien kohtaamisesta sosiaali- ja terveyspalveluissa

Ensi- ja turvakotien liiton miestyöntekijät Sari Hellstén ja Santtu Salonen peilaavat haastatteluista ja koulutuksista saatuja havaintoja viime vuosina tehtyihin tutkimuksiin isistä. Isät toivovat, että he voisivat puhua sosiaali- ja terveyshuollon työntekijöiden kanssa perheestään, isyydestään ja suhteesta lapseensa eikä yleisesti vanhemmuudesta.

Selvityksen tekemiseen johtanut prosessi sain alkunsa, kun kirjoittajat haastattelivat isiä joiden puolisot olivat sairastuneet synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Haastatteluissa kävi ilmi, etteivät isät kokeneet tulleensa kuulluiksi ja huomioiduiksi. Saadakseen selville, miltä tilanne näytti liiton jäsenyhdistysten palveluissa, asiaa kysyttiin työntekijöiltä.

Raportti on puheenvuoro keskusteluun siitä, miten isän ja perheen hyvinvointia voi vahvistaa. Siksi esiin on nostettava myös haasteita, joilta sosiaali- ja terveyshuollossa isien kanssa työtä tekevät tuskin voivat vältttyä. Ottakaamme ne siksi mahdollisuuksina!

ISBN 978-951-9227-56-6
Liimasidonta
Sivumäärä 40
Painovuosi 2011
Työpapereita 2/2011
Julkaisija: Ensi- ja turvakotien liitto
Kirjoittajat: Sari Hellstén, Santtu Salonen
Hinta: 12 Euroa, hintaan lisätään toimituskulut