Sijaishuollon väkivaltatyön kehittämishanke

Sijaishuollon väkivaltatyön kehittämishanke on Viola - väkivallasta vapaaksi ry:n ja Pelastakaa Lapset ry:n RAY:n rahoittama nelivuotinen yhteishanke. Hankkeella on kaksi kokoaikaista kehittäjäsosiaalityöntekijää ja yksi osa-aikainen kehittäjäpsykologi.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa lastensuojelun sijaishuollon eri osapuolten saamaa tukea ja rakentaa mahdolisuuksia kaltoinkohtelu- ja väkivaltakokemusten käsittelyyn. Hankkeella pyritään luomaan kuntien toteuttaman lastensuojelutyön rinnalle sen toimintaa tukeva kansalaislähtöinen, sijaishuollon osapuolia voimaannuttava ja osallistava suunnitelmallinen työskentelymalli, joka ulottuu koko sijaishuollon prosessiin ja jonka keskeisenä osana on väkivaltatyö. Hanke tuottaa myös tutkimustietoa sijaishuollon eri osapuolten ja sijaishuollossa kasvaneiden aikuisten väkivaltakokemuksista sekä väkivalta-auttamisen malleista.