Tapaamispaikka
Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n tapaamispaikka sijaitsee Asuin- ja palvelutalo Porin Esikossa.
Tapaamispaikkatoiminta mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen. Tapaamispaikkatoiminnan tavoitteena on tukea lapsen ja tapaajavanhemman välistä suhdetta niin, että se edistää lapsen kasvua ja kehitystä.
![]() |
Tapaamispaikan periaatteita ovat
- lapsen edun huomioiminen tapaamisissa
- tapaamisten turvallisuudesta huolehtiminen
- suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja arviointi
- ammattitaitoinen ja kokemusta omaava henkilökunta
Tapaamispaikkaa tarvitaan silloin, kun etävanhemman ja lapsen tapaamisia ei voida muulla tavoin järjestää. Syynä voivat olla esim. etävanhemman päihteiden käyttö, lapseen kohdistunut väkivalta tai sen uhka, kaappausuhka, vanhempien riitaiset välit tai huoli etävanhemman kyvystä huolehtia lapsesta.
Tapaamisessa on mukana ohjaaja, jonka tehtävänä on huolehtia tapaamisen sujumisesta lapsen edun mukaisesti. Ohjaaja voi myös keskeyttää tapaamisen, mikäli hän arvioi sen olevan lapselle haitallinen. Tapaamiset voidaan järjestää niin, että vanhemmat eivät kohtaa toisiaan. Tapaamispaikka on kuitenkin puolueeton, eikä ohjaaja osallistu vanhempien välien selvittelyyn tai ota kantaa lapsen huoltajuus- ja tapaamisasioihin.
Tapaamispaikan valvonnan tasot ovat
valvottu tapaaminen
tuettu tapaaminen
valvottu vaihto
Yhteystiedot
Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry
Tiilimäentie 2
28500 Pori
puh. 02 – 633 3850
tapaamispaikka@gmail.com
tapaamispaikkaohjaajat
puh. 0400 – 414 960

