Tapaamispaikkatoiminta antaa mahdollisuuden lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvalliseen tapaamiseen. Valvotut tapaamiset perustuvat sosiaaliviranomaisten tai oikeuden päätöksiin, ja niillä halutaan turvata tapaamisen sujuminen lapsen edun mukaisesti.
Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ylläpitävät tapaamispaikkoja, joissa tapaamisten tavoitteena on lapsen kehityksen ja vanhemmuuden vahvistaminen. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ovat järjestäneet tapaamispaikkatoimintaa 1980-luvun alusta lähtien. Tällä hetkellä jäsenyhdistykset ovat suurin yksittäinen tapaamispaikkapalvelujen järjestäjä kuntien lisäksi. Yhdistysten palveluja käyttää noin viidesosa kunnista. Tapaamisia järjestetään 20 yhdistyksessä ja niitä oli vuonna 2005 yhteensä 2 800. Tapaamispaikoissa kävi tuolloin 870 lasta tapaamassa vanhempiansa.
Syyt valvottuihin tapaamisiin
Tapaamispaikkatoiminnan lähtökohtana on alusta alkaen ollut lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa. Tapaamisten tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä lapsen ja tapaajavanhemman suhteen syntymistä ja kehittymistä. Lapsen kasvulle on parempi, että hän tietää ja tuntee vanhempansa kuin että hän joutuisi tyytymään kuvitelmaan vanhemmasta. Joskus harvatkin tapaamiset ovat riittäviä, joskus on lapsen edun mukaista tavata usein ja säännöllisesti. Ensi- ja turvakotien liiton vuonna 2003 tekemän selvityksen mukaan suurimmat syyt valvottuihin tapaamisiin olivat tapaajavanhemman päihdeongelma (27 %), huoli lähivanhempaan kohdistuvasta väkivallasta (14 %) ja tapaajavanhemman mielenterveysongelmat (13 %). Muita syitä olivat vanhempien riitaisuus, seksuaalisen hyväksikäytön epäily, kaappausuhka ja lapseen kohdistunut väkivalta. Muutamien tapaamisten syynä oli tapaajan heikkolahjaisuus tai se, että tapaaja ja lapsi ovat vasta tutustumassa toisiinsa. Joskus lapset eivät ole nähneet vanhempaansa useaan vuoteen tai he eivät ole koskaan asuneet yhdessä. Selvityksen mukaan muutama tapaaja tuli tapaamisiin vankilasta.
Valvotut tapaamiset turvallisuuden varmistamiseksi
Valvottuja tapaamisia voidaan käyttää, kun tapaajavanhemmalla on lähestymiskielto lähivanhempaa kohtaan. Selvityksessä noin kymmenellä prosentilla tapaajista oli lähestymiskielto toista vanhempaa kohtaan. Viidesosa tapaamisista ei sujunut sopimuksen mukaan vaan peruuntui tai keskeytyi. Tapaaja tai lapsi keskeyttää tapaamisen hieman useammin kuin tapaamisen valvoja. Tapaamispaikan asiakasäideistä ja lapsista joka kymmenes oli turvakodissa tai turvakodin jälkihuoltotyön piirissä. Lasten on mahdollista tavata isäänsä turvakodissa ollessaan, mutta tapaamiset sovitaan huomioiden perheen tilanne ja se, kuinka pitkään lapsi asuu turvakodissa. Lasten tapaamiset saattavat pahimmillaan olla kanava, jolla miehet yrittävät pitää yllä uhkasuhdetta puolisoonsa. Tällöin valvotut tapaamiset voivat olla hyvä ratkaisu tapaamisten turvallisuuden varmistamiseksi. Lasten huolto- ja tapaamisjärjestelyt eron jälkeen ovat usein pulmallisia perheissä, joissa on ollut perheväkivaltaa. Elämän epävakaus, väkivalta ja sen seuraukset vaikuttavat usein vielä vuosia eron jälkeen. Pelko saattaa rajoittaa ja varjostaa myös lasten elämää. Valvotut tapaamiset ovat yksi keino saada selkeitä rajoja tapaamisiin ja lisätä lasten turvallisuuden tunnetta.
Valvotut tapaamiset ja lainsäädäntö
Lapsen oikeus ylläpitää yhteyttä muualla asuvaan vanhempaan kuuluu lapsenhuoltolain keskeisiin periaatteisiin. Laki ei sisällä tarkempia määräyksiä tapaamisoikeuden laajuudesta tai sen rajoittamisesta, vaan laissa puhutaan lapsen edusta. Käytännössä tapaamisoikeutta ei juuri evätä, joten herää kysymys, toteutuuko lapsen etu kaikissa tilanteissa.
Kunnilla on velvollisuus huolehtia sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä esitetään, että näihin palveluihin pitäisi kuulua lapsen turvallisuuden vuoksi tarpeellisten valvottujen tapaamisten järjestäminen.
Kunnan velvollisuus olisi joko tuottaa tai muutoin järjestää valvotut tapaamiset. (Auvinen & Kaivosoja 2003.) Tapaamispaikkatoiminnan juridisen säädöspohjan selkeyttäminen on peruspilari toiminnan kehittämiselle. Toiminnan tulisi olla lailla säädeltyä, jos valvottuja tapaamisia halutaan käyttää yhtenä työmuotona lapsen turvallisuuden varmistamiseksi. Lain myötä myös tapaamisten järjestämisvastuu ja valvonnan sisällöt selkiytyisivät. Epäselvä tilanne saattaa eri paikkakunnilla asuvat lapset eriarvoiseen asemaan, kun toisella paikalla järjestetään valvottuja tapaamisia ja toisella ei tunneta koko mahdollisuutta. Järjestämisvastuu määrittelisi myös tapaamisten kustannusten maksajat. Tällä hetkellä kunnat maksavat suurimman osan tapaamisten kustannuksista. Raha-automaattiyhdistys tukee myös yhdistysten toimintaa. Lähivanhempi ja tapaaja maksavat joillakin paikkakunnilla tapaamispaikkamaksua.
Kaikkea valvonnan tarvetta ei kyetä täyttämään
Korkein oikeus on tehnyt tärkeän päätöksen valvottujen tapaamisten järjestämisestä (KKO 2005:138). Päätöksen mukaan tapaamisoikeutta ei voida kokonaan evätä sillä perusteella, että sosiaaliviranomaiset eivät katso voivansa järjestää tapaamisten vaatimaa valvontaa. Kyseisessä tapauksessa Korkeimman oikeuden mukaan tapaamiset olivat kuitenkin lapsen edun mukaisia, ja se päätti, että tapaamisia on toteutettava valvottuina kerran kuukaudessa.
Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on kiinnittänyt tapaamisasioihin erityistä huomiota tehdessään tarkastuksia kuntien sosiaalitoimeen. Tarkastuksissa on ilmennyt, että kuntien sosiaalitoimet pyrkivät järjestämään valvontaa tuomioistuinten määräysten mukaisesti, mutta kaikkea valvonnan tarvetta ei kyetä täyttämään. (Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus 2003.). Perheen sisäinen lähestymiskielto ei vaikuta oikeudellisesti lasten huoltoon ja tapaamisoikeuteen, mutta käytännössä on tilanteita, joissa valvotut tapaamiset turvaavat parhaiten lapsen edun toteutumisen. Jos lähestymiskielto on määrätty lapsen suojaksi, ei kieltoon määrätyllä henkilöllä ole oikeutta tavata lasta kiellon voimassaoloaikana.
Lähde: Perhe- ja lähisuhdeväkivalta, auttamisen käytäntöjä, Ensi- ja turvakotien liitto 2006
