Eduskuntavaalit 2011
Helinä Sipinen
Joudun usein työni puolesta kohtaamaan perheväkivallan uhriksi joutuneita. Enimmäkseen kyseessä ovat naiset, joskus ja ehkä enenevästi, miehiäkin. Kaikkia uhreja pitäisi pystyä auttamaan. Meillä on kuitenkin vielä selkeitä puutteita jatkohoitoon ohjaamisessa ja neuvonnassa. Tältä osin on vielä erittäin paljon kehitettävää. Monesti koston pelko, usein aiheellinenkin, estää uhria kertomasta asiasta. Lääkärille on vaitiolovelvollisuuden vuoksi helppo uskoutua.Hoitohenkilökunnalla on usein vaikeuksia tietää, mitä tehdä, jos asiakas kieltää kertomasta ja jos poliisivianomainen ei ole jo tietoinen asiasta. Turvakotijärjestelmää pitäisi kehittää kattavammaksi em syystä. Lasten kaltoinkohtelu ja joko henkinen tai fyysinen vakivalta jää vielä usein piiloon. Vaikka laki sisältää ilmoitusvelvoitteen jo epäilytapauksissa, jää se edelleen usein tekemättä. Uskotaan, että lapsi joutuu kärsimään enemmän, jos ilmoitus tehdään. Koulutusta ja aputoimien tehostusta tarvitaan tässäkin. Perheväkivallan uusimpia muotoja tai pitkään piilossa olleita ovat myös aikuistuvien /aikuisten lasten vanhempiinsa kohdistama henkinen tai fyysinen väkivalta. Tälllaisen havaitseminen vaatii hoitohenkilöstöltä erityistä tarkkaavaisuutta, koska uhri on usein täysin pahoinpitelijän armoilla sekä henkisesti, fysisesti ja myös taloudellisesti. Perheväkivallan havaitseminen vaatii usein erityisosaamista ja hoitohenkilöstön kokemusta ja asiakaskohtaamisissa vaaditaan paitsi hienotunteisuutta myös kykyä ohjata uhrit turvallisiin, asiantunteviin jatkopalvleuihin. “Pahantekijöitä” ei liioin saa unohtaa, vaan myös heidän kohdallaan on koneistot käynnistettävä väkivallan kierteen katkaisemiseksi.