Eduskuntavaalit 2011
Nasima Razmyar

Lähisuhdeväkivallalle ei ole sijaa yhteiskunnassamme: kenenkään ei kuulu joutua elämään pelossa kotonaan. Väkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa ja kulttuureissa. Lähisuhdeväkivalta ei siis ole kulttuurisidonnaista, eikä sitä täten voida perustella kulttuurisyillä. Joskus väkivallan tehokas vastustaminen voi kuitenkin vaatia kulttuurien erityispiirteiden ymmärtämistä. Lähisuhdeväkivaltaa esiintyy myös suomalaisessa kulttuurissa. Väkivaltainen ongelmienratkaisutapa voi periytyä lapsille. Siksi tarvitaan yhteiskunnan toimia. Osa ongelmaa on myös se, ettei maassamme uskalleta tuoda esille omia, perheensisäisiä ongelmia, eikä myöskään vastavuoroisesti haluta tai uskalleta puuttua toisten ongelmiin. Väkivalta onkin suurelta osin piilorikollisuutta, sillä vain osa tapauksista tulee viranomaisten tietoon ja näkyy tilastoissa. Turvakoteja ja matalan kynnyksen tukipalveluja on lisättävä. Viranomaisten olisi myös tärkeää oppia tunnistamaan väkivallan merkit nykyistä paremmin. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin pitää yllä julkista keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Kynnys hakea apua madaltuu, kun asiasta ei enää julkisesti vaieta. Rohkeus puuttua on yksi keskeisistä vaaliteemoistani.
