 |
Mut otettiin huostaan, kun mä olin 15.
Mulla alko mennä koulu vähä huonosti, kun mä täytin 13. Aloin heiluu ostarilla kavereiden kaa. En viittiny lukee ku mä ajattelin ett ei musta mitään tuu kuitenkaa. Mutsi oli ihan hiilenä kun koulusta soiteltiin koko ajan.
Kerran mä jouduin vatsahuuhteluun kun meni ryyppääminen vähä yli. Sairaalasta ne teki lastensuojeluilmoituksen. Sit tuli sossut kotikäynnille ja alko selvittä, ett mikä mättää.
Meillä oli sit koululla sellanen kokous, jossa oli mun ja mutsin lisäks kuraattori, rehtori ja tietysti ne sossut. Mua jännitti ihan sairaasti. Onneks mä sain pyytää mun isosiskon mukaan sinne. Se ei asu enää kotona mut se tietää kaikki mun jutut. Mä luotan siihen.
Se kokous ei paljo mua rauhottanu. Mulla vaan vauhti kiihty. Mun mutsi pyysi niiltä sossuilta apuu. Ne vei mut yhteen nuorisokotiin vähä rauhottuu pariks viikoksi. Ne sano, ett se on kiireellinen sijoitus.
Se breikki ei mua pysäyttäny. Mutsi oli ihan sairaana huolesta. Se välillä huusi ja välillä itki. Mun oma sossu oli ihan ok mut en mä sitäkään kuunnellu.
Ku mikään avohuollon homma ei auttanu, mun sossu alko puhuu huostaanotosta. Se keräs kasaan koko mun stoorin ja ne pisti mutsin kanssa hakemuksen vetämään. Mä vastustin, ku olisin halunnu asuu kotona. Se huostaanottohomma päätettiin oikeudessa.
Nyt mä oon asunu pari vuotta nuorisokokodissa. Aluks oli rankkaa. Mä olisin vaan menny niinku enneki. Nää joutu rajottaa mun touhuja aika rankasti. Se otti raskaasti päähän, mut en mä olis ite sitä muuten pystyny lopettaa. Nyt mä oon sentään saanu kouluhomma tehdyks.
Mä opiskelen nyt mun toiveammattiin. Kun mä täytän 18, muutan omaan kämppään. Lastensuojelu jeesaa mua vielä sitteki. Ne sanoo, ett se on jälkihuoltoo.
