Avohuollon sijoitus
![]() |
Aikalisä - Avohuollon sijoitus
Joskus lapsi tai koko perhe yhdessä voi asua jonkin aikaa jossakin lastensuojelulaitoksessa. Tällainen sijoitus on avohuollon tukitoimi eli osa auttamista. (Lastensuojelulaki 37§)
Lastensuojelun järjestämä asuminen muualla kuin kotona on tarkoitettu lyhytaikaiseksi ratkaisuksi. Se perustuu aina lapsen ja huoltajien suostumukseen. Avohuollon sijoitusta ei voi tehdä, jos 12 vuotta täyttänyt lapsi tai hänen huoltajansa vastustaa sitä.
Joskus nuoren ja vanhempien välit kiristyvät niin, että elämä on pelkkää riitelyä eikä kukaan pysty ajattelemaan selkeästi. Silloin sinulle voidaan ehdottaa asumista väliaikaisesti muualla kuin kotona. Välimatka vanhempiin voi rauhoittaa tilannetta ja auttaa löytämään uusia ratkaisuvaihtoehtoja.
![]() |
Voit päätyä asumaan vähäksi aikaa johonkin laitokseen myös siksi, että vanhempasi on siellä hoidossa. Aikuisten päihde- ja mielenterveysongelmat vaikuttavat kaikkien perheenjäsenten elämään ja siksi koko perhe kutsutaan joskus mukaan kuntoutukseen.
Jos vanhempasi sairastuu vakavasti tai ei jostain muusta syystä pysty huolehtimaan sinusta, voi avohuollon sijoitus olla avuksi arkisen elämän järjestämisessä. Ensin kuitenkin selvitetään kaikki muut vaihtoehdot: voisiko joku sukulainen ottaa sinut luokseen asumaan tai voisiko joku luotettava aikuinen tulla teille asumaan siksi aikaa, kun vanhempasi toipuu.



