Sivukartta     Linkit     Palaute         Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Lastensuojelutarpeen selvittäminen

Lastensuojelutarpeen selvitys

Kun lastensuojeluilmoitus on tullut, lastensuojelun sosiaalityöntekijän on selvitettävä, tarvitseeko lapsi ja hänen perheensä lastensuojelun apua ja suojelua. Tätä kutsutaan lastensuojelutarpeen selvitykseksi.

Vanhemmillesi ja sinulle ilmoitetaan, että sinua koskeva ilmoitus on tullut lastensuojeluun ja että asiaa aletaan selvittää. Sinä ja perheesi olette nyt lastensuojelun asiakkaita.

Selvitys voi viedä aikaa

Lastensuojelulain mukaan lastensuojelutarpeen selvitys on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun lastensuojeluilmoitus on otettu vastaan tai vanhemmat tai lapsi ovat ensimmäisen kerran pyytäneet apua perheelleen. Asia voi ratketa nopeamminkin, mutta joskus tilanteen selvittämiseen voi mennä enemmän aikaa.

Vaikeista asioista puhuminen ja niiden mielessä pyöriminen voi olla rankkaa. Silloin toivoisi, että sosiaalityöntekijät olisivat nopeampia ja sanoisivat heti, mitä ajattelevat. On kuitenkin tärkeää, että päätöksiä harkitaan huolellisesti, koska lastensuojelussa päätetään isoista asioista.



Jos sinulla on selvityksen tekemisen aikana tosi vaikeaa ja paha olla tai jokin asia huolestuttaa sinua kovasti, kerro siitä lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. Hänen velvollisuutensa on huolehtia sinun ja sisarustesi turvallisuudesta ja auttaa sinua ja vanhempiasi. (Lastensuojelulaki 27§)

Lastensuojelun työntekijä voi tavata lasta ilman huoltajan suostumusta

Lastensuojelun työntekijä voi tavata lasta ilman huoltajan suostumusta. Työntekijä voi toimia näin, jos hän arvelee, että lapsen ajatuksia on välttämätöntä kuulla suoraan eikä vain muiden ihmisten välityksellä. Tapaaminen voidaan järjestää myös niin, ettei huoltaja saa siitä etukäteen tietää. Näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, kun lapsi on joutunut kotonaan väkivallan kohteeksi ja häntä pitää suojella. (Lastensuojelulaki 30§)