Sivukartta     Linkit     Palaute         Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Mitä eroa on huostaanotolla ja avohuollon sijoituksella?


Sijoitus avohuollon tukitoimenaHuostaanottona
Miksi tehdään?
  • Lapsen tuen ja avun tarvetta pitää selvittää tai
  • lapsi tarvitsee kuntoutusta, jota ei voida kotona toteuttaa tai
  • vanhemmat eivät voi väliaikaisesti huolehtia lapsesta esimerkiksi sairauden takia.
  • Lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden takaamiseksi, silloin kun lapsen olosuhteet tai oma toiminta saattavat hänet vakavaan vaaraan.

Kuka sijoitetaan?

  • Lapsi yhdessä vanhempien tai toisen vanhemman kanssa tai
  • lapsi yksin.
  • Lapsi
Kuka päättää?
  • Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, huoltajat ja 12 vuotta täyttänyt lapsi yhdessä. Joissain tilanteissa vain toisen huoltajan suostumus riittää.
  • Perustuu aina sopimukseen. Sijoitusta ei voi tehdä, jos vanhempi tai 12 vuotta täyttänyt lapsi sitä vastustaa.
  • Johtava sosiaalityöntekijä, jos huoltaja ja 12 vuotta täyttänyt lapsi suostuvat huostaanottoon tai
  • hallinto-oikeus, jos joku (huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi) vastustaa huostaanottoa.

Mihin sijoitetaan?

  • Lastensuojelulaitokseen, sijaisperheeseen tai muuhun yhdessä sovittavaan paikkaan.
  • Sijaisperheeseen tai lastensuojelulaitokseen
  • Huostaanoton purkamisvaiheessa sijoituspaikka voi lyhytaikaisesti olla myös lapsen oma koti.

Kuinka kauan kestää?

  • Sijoituksen kesto sovitaan yhdessä silloin, kun sijoituksesta päätetään.
  • Kestoa pitää arvioida vähintään kolmen kuukauden välein
  • Huostaanotto on voimassa toistaiseksi ja niin kauan, kun se on lapsen kannalta parempi vaihtoehto kuin kotiin palaaminen.
  • Kestoa pitää arvioida vähintään kerran vuodessa.

Mistä aikuiset voivat määrätä?

  • Työntekijät eivät voi kieltää lapsen ja vanhemman tapaamisia.
  • Lastensuojelun työntekijät voivat perustellusta syystä rajoittaa lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa, tarkistaa lapsen tavaroita, ottaa puhelimen haltuun jne. Kaikki tällaiset asiat pitää kirjata ja niistä pitää tehdä päätös. Rajoittamista ei saa tehdä mielivaltaisesti.

Miten lapsi voi
itse osallistua
asioiden käsittelyyn?

  • Lapselle pitää aina kertoa ja perustella, mitä suunnitellaan,
  • lapsen mielipiteitä pitää kuunnella,
  • lapsen mielipiteet pitää ottaa huomioon ja
  • jos 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa sijoitusta, sitä ei saa tehdä.
  • Lapselle pitää aina kertoa ja perustella, mitä suunnitellaan,
  • lapsen mielipiteitä pitää kuunnella,
  • lapsen mielipiteet pitää ottaa huomioon ja
  • jos 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa, se täytyy viedä tuomioistuimen päätettäväksi.

Muuta

  • Jos tilanne on lapsen kannalta vakava ja vaarallinen, pitää tehdä huostaanotto eikä avohuollon sijoitusta.